…näyttävät olevan jotain aivan ihmeellistä. Toukokuun lopun helle sai aikaan jotain sellaista, mitä en ole koskaan eläissäni nähnyt. Nyt kun mennään kesäkuun puolivälissä, mansikkamaamme on niin täynnä mansikanraakileita, että eivät meinaa varret niitä jaksaa kantaa. Omenapuissa on miljoona pientä omenaa. Metsä täynnä vihreitä, kypsymistä odottavia mustikoita. Vadelmien varret notkuvat niin nuppuja, kukkia kuin jo kehittymässä olevia vadelmanraakileitakin.

Viikonloppu tuli taas Iloluodossa vietettyä, ja tämmöisiä ihmeitä ihmeteltyä. En ole koskaan nähnyt omenapuissa niin paljon tulevia omenoita. Niitä täytyy aivan varmasti tiputella osin pois, sillä eivät puiden oksat ikinä kestä sellaista määrää satoa. Joka tapauksessa oksat pitää tukea tukikepein. Toivotaan, että pihlajanmarjakoit pysyisivät poissa tänä vuonna. Saataisiin vuosisadan sato! Tänä syksynä kokeilen omenaviipaleiden kuivaamista. Viime syksynä kokeilin pakastaa omenalohkoja, ja ne toimivat ihan hyvin piirakoita varten. Yleisimmin tulee keiteltyä soseita ja hilloa, ja talviomenoitahan voi varastoida kellarissakin ja syödä syksyn, talven mittaan sellaisenaan.

Lennokkaat on suunnitelmat, toivotaan että ne pihlajanmarjakoit tai muut ötökkäiset eivät ammu suunnitelmiani alas…